Olin Humakin edustajana valmistelemassa Sosiaalipedagogiikan päivät 2020 konferenssia. Päivien pääjärjestäjänä oli Suomen sosiaalipedagoginen seura ry yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston ja Humakin kanssa. Päivät oli tarkoitus järjestää 19.–20.3.2020 Itä-Suomen yliopiston Kuopion-kampuksella. Teemana oli ekososiaalinen sivistys ja vastuu.
Tapahtuma siirtyi koronan vuoksi verkkoon
Päivien järjestelytoimikunta päätti 11.3.2020 siirtää päivät toteutettaviksi verkkoon. Meistä tuntui erityisen tärkeältä, että uudessa ja oudossa tilanteessa päiviä ei siirretä eikä peruta. Päiviin liittyvää valmistelutyötä oli tehty lähes vuoden ajan, ja ajattelimme, että muuttuneessa tilanteessa oli aivan erityinen tarve kohdata sosiaalipedagogiikan tutkijoita, kouluttajia, käytännön toteuttajia, opiskelijoita ja muita aiheesta kiinnostuneita. Tuntui tärkeältä olla läsnä toisillemme tilanteessa, joka oli meille kaikille uusi.
Verkkototeutukseen siirtymisen mahdollistivat monialainen yhteistyö, Humakin tarjoama mahdollisuus käyttää sen eri verkkoalustoja (Collaborate, varalla Zoom) ja järjestelytoimikunnan usko siihen, että verkkokonferenssina järjestäminen voi onnistua. Kerroimme etukäteen osallistujille, että konferenssin verkkototeutuksessa voi ilmetä ongelmia, koska valmisteluaika jäi lyhyeksi, ja että olimme tehneet varasuunnitelmia. Kerroimme myös, että kodin arki saa näkyä konferenssin aikana – osallistuimmehan lähes kaikki kodeistamme. Päivien iltaohjelma järjestyi uudella tavalla, mistä kiitos Suomen sosiaalipedagogiselle seuralle.
Onnistumisen riemua – sekä henkilökohtaista että yhteisöllistä
Päivien aikana koin olevani palvelutehtävässä ja soveltavani työtehtävissäni ja opinnoissani karttunutta osaamistani. Humak on työnantajana tarjonnut mahdollisuuksia verkkopedagogisen osaamisen kartuttamiseen kouluttamalla sekä mahdollistamalla vertaisoppimista, benchmarkkauksiin osallistumista, verkkokurssien suunnittelua ja toteuttamista, moderointia ja fasilitointia. Työn ohessa opiskeleminen on tuonut paljon kokemusta siitä, millaista on olla oppijana ja osallistujana: olin saanut kokemuksia siitä, millaiset ratkaisut tukevat esimerkiksi turvallista oloa ja itsensä tervetulleeksi kokemista. Tämä kaikki valoi osaltaan uskoa siihen, että järjestelyistä ja toteutuksesta selvitään.
Tieteellisen konferenssin muuntaminen viikossa verkkokonferenssiksi kannatti. Koska osallistujien palautteissa toistuivat ”lämminhenkinen” ja ”kannustava”, oli ilmeistä, että konferenssin moderointiote ja toteutustapa tukivat muun muassa turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Toteutus oli myös yhteisöllisen oppimisen ja toivon kannattelemisen prosessi uudessa tilanteessa, jossa me kaikki koronan saapuessa olimme. Päivien aihe – ekososiaalinen sivistys ja vastuu – oli mitä ajankohtaisin: elämme keskinäisriippuvuuksien maailmassa, jossa tarvitsemme toisiamme ja jossa on kyse aina meistä, ei koskaan vain minusta.
Teksti: lehtori Erja Anttonen
Alkuperäinen teksti:
Väläyksiä IV
